Tehtävä 4: Näytetään, ei kerrota
Kirjoita pieni tekstikokonaisuus, josta käy ilmi, minkä ikäisestä henkilöstä on kysymys. Ikää ei saa mainita suoraan, vaan kirjoittajan täytyy kyetä osoittamaan se miljöön, esineiden tai henkilön kuvauksella.Voit tekstin suunnitteluvaiheessa tehdä listan niistä tavoista, joilla ikää voidaan kuvata sanomatta sitä. Rypyt ja harmaat hiukset ovat itsestääselviä. Mitä muuta? Esim. mitä paidassa lukee, missä viettää lauantai-iltaa jne.
"Äitii!"
Kuulen kuinka äiti nousee nopeasti sängystä ja juoksee vauhdilla keittiön ovelle huolestuneena. Seison hievahtamatta ja pyyhin kosteita poskiani yöpaidan hihan kulmalla. Äiti näyttää huojentuneelta.
Hän harppoo ottamaan minut syliin lasinsirpaleiden keskeltä. Poskiani kuumottaa ja räkä valuu nenästä. Painan pääni äidin lämpöiseen kainaloon.
"S-se oli vahinkoo...", tihrustan äidin paitaa vasten. Hän silittää päätäni ja vakuuttaa, että ei ole mitään syytä itkeä. Että onneksi ei sattunut mitään. Mutta minä tiputin sen lasin ja se meni rikki! Eikö äiti ymmärrä?
Pudistelen päätäni ja pyytelen anteeksi. Itkulle ei meinaa tulla loppua. Äiti istuttaa minut sohvalle. Hän pyyhkii poskiani nenäliinalla ja auttaa minua niistämään nenäni.
"Ensi kerralla kun haluat lasin mehua niin pyydä äidiltä apua jookos? Äidin saa tulla herättämään ihan koska vaan ja äiti auttaa", hän sanoo ja katsoo minua kysyvästi silmiin. Nyökkään ja äiti hymyilee. Saan suukon otsalle. Minun tulee vähän parempi mieli.
Äiti imuroi lasinsiruja. Kuuntelen imurin hurinaa ja juon mehua olohuoneessa. Heiluttelen jalkojani sohvan reunalla ja pitelen lasia tiukasti kaksin käsin. Äiti on sanonut, että olen liian pieni saamaan astioita itse yläkaapista. Mutta viimeksi kun äiti mittasi minut, olin jo kolme senttiä pidempi! Se ei ilmeisesti riitä yltämään yläkaappeihin vielä.
Imuri hiljenee ja äiti tulee hakemaan minut takaisin nukkumaan. "Huomenna on aikainen herätys ja minä menen töihin ja sinä tarhaan", hän toteaa pitäen minua kädestä.
Pääsen äidin viereen nukkumaan. Kömmin peiton alle ja äiti tuo huoneestani uniriepuni. Äiti tulee viereeni ja suukottelee vielä poskiani. "Kaikki on hyvin, se oli vain yksi vesilasi", hän sanoo. Laitan silmät kiinni ja toistelen mielessäni äidin sanoja ennen kuin nukahdan: "kaikki on hyvin, se oli vain vesilasi."
Vain vesilasi
Lasi tipahtaa kädestäni ja pirstaloituu pitkin keittiön lattiaa. Seison hämmentyneenä lasinsirujen ympäröimänä. Tunnen kuinka kyyneleet nousevat silmiini ja alkavat valumaan pitkin poskiani."Äitii!"
Kuulen kuinka äiti nousee nopeasti sängystä ja juoksee vauhdilla keittiön ovelle huolestuneena. Seison hievahtamatta ja pyyhin kosteita poskiani yöpaidan hihan kulmalla. Äiti näyttää huojentuneelta.
Hän harppoo ottamaan minut syliin lasinsirpaleiden keskeltä. Poskiani kuumottaa ja räkä valuu nenästä. Painan pääni äidin lämpöiseen kainaloon.
"S-se oli vahinkoo...", tihrustan äidin paitaa vasten. Hän silittää päätäni ja vakuuttaa, että ei ole mitään syytä itkeä. Että onneksi ei sattunut mitään. Mutta minä tiputin sen lasin ja se meni rikki! Eikö äiti ymmärrä?
Pudistelen päätäni ja pyytelen anteeksi. Itkulle ei meinaa tulla loppua. Äiti istuttaa minut sohvalle. Hän pyyhkii poskiani nenäliinalla ja auttaa minua niistämään nenäni.
"Ensi kerralla kun haluat lasin mehua niin pyydä äidiltä apua jookos? Äidin saa tulla herättämään ihan koska vaan ja äiti auttaa", hän sanoo ja katsoo minua kysyvästi silmiin. Nyökkään ja äiti hymyilee. Saan suukon otsalle. Minun tulee vähän parempi mieli.
Äiti imuroi lasinsiruja. Kuuntelen imurin hurinaa ja juon mehua olohuoneessa. Heiluttelen jalkojani sohvan reunalla ja pitelen lasia tiukasti kaksin käsin. Äiti on sanonut, että olen liian pieni saamaan astioita itse yläkaapista. Mutta viimeksi kun äiti mittasi minut, olin jo kolme senttiä pidempi! Se ei ilmeisesti riitä yltämään yläkaappeihin vielä.
Imuri hiljenee ja äiti tulee hakemaan minut takaisin nukkumaan. "Huomenna on aikainen herätys ja minä menen töihin ja sinä tarhaan", hän toteaa pitäen minua kädestä.
Pääsen äidin viereen nukkumaan. Kömmin peiton alle ja äiti tuo huoneestani uniriepuni. Äiti tulee viereeni ja suukottelee vielä poskiani. "Kaikki on hyvin, se oli vain yksi vesilasi", hän sanoo. Laitan silmät kiinni ja toistelen mielessäni äidin sanoja ennen kuin nukahdan: "kaikki on hyvin, se oli vain vesilasi."
Tosi kivasti kirjoitettu pieni tarina! Henkilö on varmaankin noin 3-4-vuotias, kun ei vielä osaa itse, mutta kovasti itse yrittää ja käy päiväkodissa. Kivasti kuvattu lapsuuden komellus.
VastaaPoista