Tehtävä 5 : Kaavanovelli

Käytä hän-kertojaa eli päähenkilö esitetään hän-muodossa (nimellä), ei minä-muotoa.

Kaavaa saa soveltaa.

-aseman kuvaus (näköhavainto)

- ajatus

-odotus tulevasta

-repliikki

-liikkeen kuvaus

-maiseman kuvaus

-muisto

-uni

-kuulohavainto

-paluu nykyhetkeen

-dialogi

-huoli tulevasta

-tunne

-perille saapuminen

-odotus ratkeaa

-hajuaistimus

-ajatus

Inari katseli ikkunasta Hämeenlinnan rautatieasemaa. Vanha tiilirakennus loisti kirkkaan punaisena, kun aamuaurinko osui siihen. Laiturilla kipitti ihmisiä matkalaukkuineen ja tavaroineen. Pari koiraa, nuori nainen, vanhempi mies, isä lapsineen… ihmisiä vilisi kohti junaa, joka odotti lähtöä asemalta.

Inari kokeili hupparinsa oikean puoleisen taskun pohjaa ja tunsi paperisen junalipun sormiensa välissä.

”On se vieläkin tallella”, Inari ajatteli ja piti lipusta tiukasti kiinni. Äiti oli ostanut sen äsken hänelle lippuautomaatista ja vannottanut, että se pitää olla koko matkan ajan tallella. Sitten äiti oli saattanut Inarin junaan, nostanut laukun hattuhyllylle ja antanut halin. Ison halin. Nopeasti ja rivakasti.

Inari ei ollut ollut ikinä junassa. Kun isä oli muuttanut Anetten kanssa Turkuun, oli äiti ilmoittanut, että siellä ei tarvitsisi Inarin käydä joka toinen viikonloppu niin kuin ennen. Isä oli ollut eri mieltä. Siitä oli syntynyt kauhea tappelu. Äiti ja isä eivät olleet pitkään aikaan riidelleet edes puhelimessa, mutta kun isä alkoi tapailemaan Anettea, tilanne muuttui. Äiti ja isä ottivat yhteen vähän väliä ja äiti ei ollut enää joka ilta Inarin kanssa.

Mutta ehkä asia muuttuisi. Ehkä äiti rauhoittuisi ja Inari voisi olla äidin kanssa taas.

”Hämeenlinnasta?” huuteli konduktööri kysyvästi vaunun toisesta päästä. Inarilla oli jo matkalippu valmiina kädessä leimausta varten. Konduktööri hymyili asiakaspalvelijan tapaan epäaidon ystävällisesti, leimasi lipun ja otti kynän esiin:

”Tampereella sulla on sitten vaihto raiteelta viisi.”

Hän piirsi ison vitosen lipun kulmaan. Inari nyökkäsi jäykästi ja konduktööri jatkoi matkaa seuraavaan vaunuun.

Juna nytkähti ja lähti liikkeelle. Tiilistä tehty asemarakennus, raiteet ja toisia junia odottavat ihmiset, Hämeen linna ja Kokemäenjoki,… maisemat alkoivat pikkuhiljaa vilisemään ikkunassa Inarin silmien edessä. Kaupunki ja taajama-alueet vaihtuivat pikkuhiljaa peltomaisemaksi ja metsiköiksi.

Vaihto Tampereella sujui hyvin ja joku mukava mies auttoi Inaria nostamaan laukun hattuhyllyltä. Onneksi se ei ollut painava. Muut Inarin tavarat isä olikin hakenut pakettiautolla jo Hämeenlinnasta. Inari oli etsinyt oman paikkansa toisesta junasta ja istahtanut ikkunan viereen, laukun hän oli jättänyt käytävällä olevaan välikköön. Juna odotti Tampereen asemalla lähtöä kohti Turkua.

Inaria alkoi väsyttämään. Hän sulki silmänsä ja kuunteli ympärillä olevia ääniä. Hän tunnusteli pehmeää junan penkkiä ja nuuhki ilmaa: väljähtänyt kahvi, muutaman penkkirivin päästä leijaileva parfyymi ja tupakan haju.

Tupakka. Äiti. Äiti polttaa aina. Ennen vähän vähemmän, nykyään vähän enemmän. Mutta se ei haitannut Inaria. Äiti poltti onneksi aina parvekkeella ja ihan vaan joskus liesituulettimen alla.

Inari istui äidin kulahtaneella sohvalla ja katseli Muumeja. Hän oli kääriytynyt nuhjuiseen tupakkavilttiin, jota äiti käyttää aina kun menee kylmällä säällä parvekkeelle sauhuille. Olohuoneen pöydällä odotti kulho vaniljajäätelöä ja salmiakkirakeita. Äiti hyräili keittiössä ja teki kaakaota. Hän otti viimeisiä sauhuja liesituulettimen alla ja kantoi sitten kaksi kuppia olohuoneeseen. Äiti istahti Inarin viereen.

”Mihinkäs tyttö on matkalla”, äiti kysyi Inarilta. Hämmentynyt ilme nousi Inarin kasvoille. Matkalla? Sohvallahan Inari istui, ei hän ollut mihinkään menossa.

Raiteet kolahtivat.

Inari hätkähti unesta ja hänen vieressään istuva nainen tuijotti häntä lempeästi pienillä silmillään isojen silmälasien läpi.

”Mihinkäs tyttö on matkalla?” vanhempi naishenkilö kysyi hymyillen Inarilta.

Inari nyökähti ja vastasi vaisusti:

”Turkuun.”

Nainen nyökkäsi myös, mutta innokkaasti. Hän hymyili leveästi:

”Turku se on hieno kaupunki. Minäkin olen menossa sinne lastenlapsia tapaamaan. Minkäs ikäinen sinä oletkaan?”

Inari nosti molemmat kätensä ja kuusi sormea. Nainen nyökkäili entistä enemmän:

”Eli saman ikäinen kuin meidän Jasper? Eli sinähän menet sitten kouluunkin pian vai oletkos jo koulussa ollut vuoden?”

Nainen rupatteli Inarin kanssa ja Inari vastaili sen minkä ehtii. Välillä hän vastasi ”kyllä” tai ”ei”. Inari ei kuunnellut ihan kaikkia naisen höpöttelyjä: suu kävi kuin papupata ja jutut rönsyilivät asiasta toiseen. Inari katseli ulos ja samalla mietti tulevaa. Hän ei ollut ikinä tavannut Anettea, isän uutta naisystävää. Isä oli muuttanut Anetten perässä Turkuun ja nyt Inarikin asuisi siellä, mutta vain väliaikaisesti. Niin äiti oli sanonut.

”Hyvät matkustajat, saavumme Turkuun. Kiitämme kaikki matkustajia, tervetuloa uudelleen!” Sama värssy pauhasi junassa vielä ruotsiksi ja englanniksi. Ihmiset nousivat ripeästi paikoiltaan ja koittavat saada laukkujaan ja pussejaan hattuhyllyiltä junan vielä liikkuessa. Inari katseli hämmentyneenä ympärilleen. Nainen hänen vieressään vain istui rauhallisesti paikoillaan:

”antaa niiden, joilla on kiire, niin mennä edeltä. Meillä kahdella ei ole mikään hätä!”

Vanhempi naishenkilö nousi junasta ja Inari hänen perässään.

”Oli oikein mukava tutustua, pidäthän huolta itsestäsi ja mukavaa viikonlopun alkua nuorelle neidille”, nainen tokaisi ja kätteli virallisesti Inaria. Sitten hän kääntyi ja kipitti oman matkakassinsa kanssa kohti asemarakennusta.

Isä ja Anette olivat Inaria vastassa laiturilla. He tulivat Inarin luokse ja isä halasi Inaria kovaa ja hymyili:

”Noni, tervetuloa Turkuun, kulta! Menikö matka hyvin?”

Inari nyökkäsi ja katsahti Anettea. Anette ei katsonut häntä.

”Miten se sun äitis päästi sut yksin junalla tulemaan, kyllähän me oltaisiin sut Anetten kanssa haettu, jos oltaisiin tiedetty”, isä päivitteli. Hän otti Inarin laukun ja kolmikko käveli kohti parkkipaikkaa.

Isä ja Anette istuuntuivat etupenkeille ja alkoivat juttelemaan niitä näitä. Inari istui takapenkillä. Häntä jännitti. Sitten hän muisti, mitä hänellä oli toisessa hupparin taskussaan. Hän kaivoi palan nuhjuista kangasta ja nuuhkaisi sitä.

”Äidin tupakkaviltti”, Inari ajatteli ja tuoksutteli kankaanpalaa. Se tuoksui ihan tupakalle, vanilijajäätelölle ja äidille. Se tuoksui kodille.